KimmoHalonen Tartu hetkeen - carpe diem!

Kuningas jalkapallo ja kesäteatteri

  • Filmaaminen jalkapalloviheriöillä on sosiaalisessa mediassa suosittu meemien aihe.
    Filmaaminen jalkapalloviheriöillä on sosiaalisessa mediassa suosittu meemien aihe.

Jalkapallon MM-kisojen alkulohkon ottelut on kohta tapulteltu. Lajihienouksien ja kisafiiliksen ohella puheenaiheeksi ovat nousseet ihan muilta estradeilta kuin viheriöiltä tutut elkeet ja manööverit.

Näytös 1 – filmaaminen

Jalkapalloon on pesiytynyt uskomaton tapa filmata ja kalastella vapaapotkuja. Loukkaannutaan hipaisusta ja kieriskellään nurmikolla kuin kuoleman kielissä.

Näyttää välillä aivan komedialta, kun miljoonia euroja tienaavat, lihaksikkaat urheilutähdet kaatuvat dramaattisesti hennosta henkäisystäkin.

Noiden tatuoitujen hiusmannekiinien olisi hyvä ottaa mallia vaikka Petra Ollista painitatamilla. Matsissa tulee kolhuja, mutta niistä valittamatta urheilija jatkaa vääntämistä. Ja antaa heti perään haastattelun, vaikka pää on kaiken puskemisen jälkeen kuin pesäpallomailalla käsitelty. Tappio harmittaa, mutta ei pienet kolhut.

Eipä mikään ihme, että sosiaalinen media on täynnä filmaajapalloilijoista tehtyjä hauskoja meemejä.   

Näytös 2 – poikapaini

Petra Ollista tuleekin mieleen, että filmaamisen ohella pelaajiin on pesiytynyt kummallinen tapa käyttää käsiä ja repiä trikoista. Etenkin erikoistilanteissa. Vastustaja kiedotaan sellaiseen syliotteeseen, jota käy kateeksi pohjalaisilla painisaleilla.

Niskalenkki, puolinelson, repiminen ja vääntäminen on varsin uusi ilmiö. Tuomarit eivät ole saanee poikapainia kitkettyä, vaikka käsiä komennetaan pelaajaruuhkassa kuriin jo etukäteen ennen kulma- tai vapaapotkua.

Kun poikapainiotteisiin lisätään filmaaminen päälle, niin taas tarkastellaan videoita. Ja tietysti urputetaan ja uhotaan miesvoimin päin tuomarin näköä.

Näytös 3 – videopeli

Urputuksista päästäänkin videotarkastuksiin, jotka ovat tullet myös jalkapalloon. VAR (video assistant referee) on tuonut kaivattua oikeudenmukaisuutta tuomioihin. Mutta pelaajien ja valmentajien urputuksen määrää tuomarointia kohtaan se ei ole vähentänyt.

Päinvastoin, koko ajan joku huitoo videotarkastusmerkkiä tuomarin nenän edessä tai kritisoi sylki lentäen raitapaidan ratkaisua. Tuomarin koskemattomuus tuntuu välillä olevan hiuskarvan varassa uhmakkaan käytöksen edessä.

Haloo, pelimiehet ja valmentajat, keskittykää pelaamiseen ja valmentamiseen! Jättäkää tuomarointi niille, joille se kuuluu!

Loppunäytös – grande finale

Nykymeno, nuo edellä mainitut negatiiviset asiat viheriöllä, latistavat kuningas jalkapallon asemaa elämää suurempana asiana.

Koko jalkapalloyhteisön, pelaajien, katsojien, liitojen, seurojen ja sääntönikkarien, olisi keskityttävä kitkemään kielteiset ilmiöt kentältä. Jos ei sovi huliganismi katsomoon, niin yhtä lailla vihreälle veralle eivät kuulu filmaaminen, rangaistusten kalastelu, poikapaini, repiminen, epäurheilijamainen käytös ja jatkuva urputus.

Jalkapallon kannalta olisi parasta, jos keskeisen huomion varastaisivat Ronaldon, Messin ja kumppaneiden huikeat yksilösuoritukset, harhautukset, syötöt, vapaapotkut, rankkarit tai saumaton joukkuepeli, armoton puolustusprässi ja harppuunamaiset vastahyökkäykset.

Toki osalle kansasta nykyiset näytelmät kaikkine lieveilmiöineen tarjoavat heidän kaipaamaansa viihdettä. Jalkapallon ystävälle soisi toisenlaista draamaa.

Pidetään jalkapallo jalkapallona ja teatteri teatterina.

Kesäteatteriin voi muuten mennä vaikka Mikkelin Naisvuorelle katsomaan Pekka Laasosen ohjaamaa ja Miljoonasade-yhtyeen keulahahmon Heikki Salon käsikirjoittamaa näytelmää 506 ikkunaa.

Nautitaan kesästä, jalkapallosta ja kesäteatterista!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset