*

KimmoHalonen Tartu hetkeen - carpe diem!

Lapsettomuus sattuu - vauvaonnea kaikille!

Tuntuupa mukavalta, kun suomalaismedian otsikot, lööpit ja some-kanavat ovat täyttyneet joukkosurmien ja terroristitekojen jälkeen iloisista vauvauutisista.

Mukavalta tuntuu myös presidenttiparin, Sauli Niinistön ja Jenni Haukion, puolesta. Perheenlisäystä on heillä odotettu ja toivottu jo vuosia. Ja niihin vuosiin on presidentinkanslian tiedotteen mukaan kuulunut myös monia vastoinkäymisiä.

Presidenttiparin helpotus on varmaan suuri. Lapsettomuus nimittäin koskee ja kirpaisee. Siis silloin, kun lapsettomuus ei ole tietoinen valinta.

Saulin ja Jennin vauvaonneen on helppo hypätä, kun on omakohtaisia kokemuksia lapsettomuudesta.

Omalla kohdalla useiden vuosien lapsettomuusongelma ratkesi onnellisesti. Kiitos kehittyneen lääketieteen 1990-luvun alkupuoliskolla ja sitkeän yrityksen.

Itkua ja epätoivoa

Mutta ennen kuin oma esikoinen rääkäisi sylissä, niin vuosiin mahtui paljon. Henkistä kipua, loukkauksia, hormonihoitoja, piikkejä, leikkauksia, aamuöisiä matkoja Savosta Helsinkiin Väestöliiton klinikalle. Itkua, epätoivoa.

1990-luvun alussa lapsettomuudesta ei juurikaan puhuttu eikä kirjoiteltu. Ei ollut some-kanavavia ja vertaisverkostoja. Kun baaritiskillä avasi suunsa, niin kohtalotovereita löytyi. Mutta aihe oli tabu, eivätkä ihmiset aina hienotunteisimpia.

Ympäristön paineet alkoivat viimeistään häissä. ”No, jokos niitä pikkuisia milloin tulee?”, ”Joko pullat on uunissa”, ”Mikäs tuhkamuna sinä olet, kun ei vielä lapsia ole” ja niin edelleen.

Eikä tilannetta helpottanut pienen aluesairaalan ylilääkäri, jonka ensimmäinen tuomio oli tyrmäys heti kättelyssä; ”teidän pitää miettiä sitten luovuttajaa”. No, onneksi meitä on neljä lähes saman näköistä veljestä, joten kaukaa ei olisi tarvinnut hakea.

Mutta hetken järkytyksen jälkeen haettiin lisää tietoa ja lopulta apua erikoislääkäriltä, joka passitti Väestöliton lapsettomuusklinikan ammattilaisten ja Outi Hovatan käsiin.

Toivo palasi. Taistelu jatkui.

Mutta uskoa taas koeteltiin, kun tuolloin vielä tuiki harvinaisen mikrokirurgisen leikkauksen jälkeen siittiöt eivät heti löytäneet näytepurkkiin. Röörit olivat ummessa.

Eikä leikkauksen aikana varalta tehty keinohedelmöitys tärpännyt. Kiveksistä kalastetut siittiöt kiidätettiin taksilla toiseen sairaalaan, jossa vaimo niitä jo odotti leikkauspöydällä. Täynnä hormonihoidoin kasvatettuja munarakkuloita.

Mutta kun ei, niin ei. Epätoivo palasi taas parin kuukauden päästä, kun kontrollinäytekin oli ns. siittiövapaa. Jälleen sukellettiin syvyyksiin.

Happy end

No, joissakin tarinoissa on onnellinen loppu. Niin kävi meille. Ja niin on käynyt Saulille ja Jennille.

Kevätaamun 1994 raskaustesti näytti, että meidän perheeseen pukkaa vauvaa heti seuraavan vuoden alussa.

Tosin ensin naurettiin, josko se olisi kuitenkin ollut postimiehen. Puhelu Outi Hovatalta toi lopulta helpotuksen; uusintanäytteessä uiskenteli 148 miljoonaa reipasta siimahäntää.

Olin onnellinen mies. Tulossa isäksi. Ja kohta jo uudelleen. Minulle ja lasten äidille, oikealle leijonaemolle, kävi hyvin.

Suru oli poissa, lapsettomuus oli selätetty. Näkymätön paino harteilta oli hävinnyt. Enää ei sattunut.

Toivottavasti mahdollisimman monelle käy kuten meille ja presidenttiparille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän HelenaNurmikari kuva
Helena Nurmikari

Kaunis kirjoitus! Onnea isälle :)

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset